Hyvää huomenta San Francisco
Tässä sitä ollaan. 25 tuntia matkustamista, 10 tunnin raikkaat yöunet ja parin tunnin aamulenkki ylös ja alas Nob Hillin mäkiä. Istun kämpillä 73-vuotiaan Gordonin olohuoneessa ja katselen ikkunasta lahdelle kohti Golden Gatea.
Paimio 3.30 (14.30 San Franciscon aikaa) Pimeä ja kolkko Paimion talvi jäi taakse aamuyöstä puoli neljän aikaan ja on enää vain kaukainen muisto. Pilkkopimeällä sumun valtaamalla moottoritiellä puskettiin läpi öisen maiseman kohti Helsingin lentokenttää, jossa satuin olemaan pari tuntia liian aikaisin. Mutta parempi ajoissa kuin myöhässä, eikös?
Helsinki 7.40 (20.40) Lähtöselvitykset ja muut menivät vallan leppoisasti, aamulla ei ollut jonoja nimeksikään ja päästiin koneeseen kaikki ok. Lennon piti lähteä 7.55, mutta insinöörit olivat tankanneet kaiken löpön lentokoneen toiselle puolelle ja pilotti ei halunnut lentää 90 asteen kulmassa, joten löpöt imettiin pois ja vietiin puolet toiselle puolelle. Tunnin myöhässä päästiin lähtemään.
Heathrow 10.00 (00.00) Heathrow’lle saavuttiin tunti myöhässä polttoainesekoilun takia, joten jatkolento San Franciscoon karkasi nenän alta kuin jäätelötötterö pikkupojalta kesäpäivänä. Alkuun homma tietysti vähän harmitti, koska en tiennyt koska pääsisin jatkamaan matkaa, mutta tajusin sitten, ettei tässä vaiheessa matkaa ole enää kiire yhtään mihinkään. Iskin Bob Dylania korvalappuihin ja jonotin puolisen tuntia saadakseni uuden lennon. Onneksi 4 tuntia aiotusta lähti seuraava lento ja sain lipun sille lennolle ja olisin näin vielä saman illan aikana perillä San Franciscossa. Oikeastaan tämä oli jopa alkuperäistä parempi, sillä nyt ehdin nauttia kirahvipurilaisen ja erittäin tarpeeseen tulleen oluen Heathrow’n kentällä.
San Francisco 4.00 (18.00)
Aivan liian pitkä, 11 tuntia kestänyt lento ja 25 tuntiseksi venähtänyt matkustuspäivä sai lopulta onnellisen lopun. Tulevan työpaikkani ihmisjohtaja Jen oli vastassa kentällä ja rajatarkastukset ja muut menivät kuin vettä vain: puheet amerikkalaisesta meiningistä eivät tunnu pätevän ainakaan länsirannikolla. Leima passiin ja etiäpäin.
Jen heitti minut kämpille, jossa Gordonin papukaijoista harmain, Jason, päätti tervetuliaisiksi olkapäällä istuessani töräyttää pienet kakat. Myöhemmin illalla Jason yritti syödä villasukkani, kun kävin vessassa. Papukaijoja on kolme ja ne ovat aivan uskomattoman ihania olentoja. Pitkän reissupäivän ja unettomuuden jälkeen päädyin nukahtamaan ennen Sharks – Oilers pelin toista erää (Gordonilla on n. 30 eri urheilukanavaa, joten kaikki amerikkalainen urheilu ja esim. Valioliiga näkyy!).
Ensimmäinen aamu uudessa kodissa
Heräsin jo kuudelta aamulla nukuttuani kymmentuntiset hyvät yöunet. Vuokraan sisältyy koko keittiön sisältö ja kämppis on kova tuoreiden hedelmien ja lihojen mies, joten aamupalaksi nappasin banaanin ja tuoretta appelsiinimehua, joka on kieltämättä aika erilaista kuin Suomesta saatava lisäainemehu. Koska läppäristä ja puhelimesta alkoivat akut loppua, päätin lähteä vähän kaupungille – paitsi hakemaan adaptereja, myös haistelemaan juuri nousseen aamuauringon tuoksua. Heti kärkeen lähdin karttani kanssa väärään suuntaan ja päädyin Tenderloinille (älkää kertoko äitille), mutta tästä viisastuneena suuntasin takaisin vähän pohjoisempaan ja kävin katselemassa Chinatownin tunnelmia ja sitten lisäaamiaista Financial Districtille. Sanomalehti kouraan, pekoni-cheddar-munakas patongin väliin ja kohti täyttä vatsaa.
Löysin lopulta muutaman adapterin latureita varten ja nappasin kaapelikärrykyydin takaisin Nob Hilliin. Mikäli en laihdu täällä puolessa vuodessa kymmeniä kiloja, ihmettelen suuresti, sillä näitä mäkiä ylös-alas juostessa kyllä pääsee hapoille. Ja sillä polkupyörällä ei kyllä sittenkään tee mitään, hädin tuskin autotkaan jaksavat kiivetä ylös näitä mäkiä.