Tänään oli loistava päivä

Kun töistä lähtiessä oluella on kestohymy korvasta korvaan, tietää, että päivä on mennyt putkeen. Luonnoskansiossa on odottamassa jo lähesvalmis blogaus viime viikonlopulta, mutta se saa odottaa vielä hetken, sillä tämä päivä oli todellinen täysosuma.

Tarina alkaa oikeastaan jo viikonlopulta, jolloin tuntui siltä, että vapaapäivät San Franciscossa ovat makeita (aiheesta lisää seuraavassa, viikonloppuun keskittyvässä postauksessa), mutta niitä on turhan vähän ja erityisesti arkivapaiden puute sunnuntaina laittoi hieman miettimään, mitä oikeastaan elämältä haluan.

Sain tällä viikolla naamani myös firman tiimisivuille ja vaikka kaikki informaatio ei ihan nappiin osunutkaan, on tarina ihan veikeä.

Koska viikonlopusta ei tässä postauksessa sen enempää, mennään suoraan tarinan toiseen käännekohtaan eilisiltapäivään. Tiedäthän sen tunteen, kun olet viikon ollut uudessa työpaikassa ja oma suoritustaso jännittää. Sitten maanantai-iltapäivänä teknologiajohtaja laittaa irkissä viestiä, että “Juhis, tuutko käymään yläkerrassa?” ja kalsarit menevät melkein vaihtoon. Noh, kiipesin lyhyet portaat hieman jännittyneenä kuulemaan tuomiota, mutta odottamassa ei ollutkaan tuomio vaan keskustelu meitsin ihka omasta projektista. Avausviikko meni lämmitellessä ja menoon tutustuessa, mutta nyt iskettäisiin vaihdekeppi seuraavaan koloon ja painettaisiin kaasua.

Eilisiltapäivä meni vielä vanhoja bugeja korjaillessa ja tähän päivään tultiin uuteen haasteeseen valmistautuneena. Totta puhuen en ollut lainkaan varma, että pystyisin vielä astumaan isompiin saappaisiin, mutta olen jo oppinut, että pieni pelko ei saa painamaan jarrua ja hyökkäsin aamuvarhain ongelman kimppuun. Alku tuntui juuri niin kamalalta kuin voi kuvitella. Tiesin mitä halusin, mutten saanut otetta tuotteesta enkä löytänyt sopivia rakoja, mistä lähteä toiminnallisuutta järjestelmään iskemään. Ja kuten minut tuntevat tietävät, en ole mitenkään maailman graafisesti lahjakkain ja design-silmäni on maanantaikappale. Joka tapauksessa, oma ensimmäinen projektini liittyy tuotteen design-puoleen ja niin vain oli hyökättävä ennakkoluulottomasti ja suoraviivaisesti kohti maalia.

Keksimättä miten saan haluamani datan kulkemaan siten kuin tahdon, tein nopean mockupin siitä, miten homma käyttäjän näkökulmasta toimisi ja kysäisin apua työkaverilta. Kävi ilmi, että aamupäivän yritykset olivat täysin vikasuunnassa ja pieni vinkki oikeaan päin laittoi homman alulle. Ja huh, tämän jälkeen moottoritien tuuli hulmusi jo liiankin pitkiksi kasvaneissa hiuksissani kun koodasin menemään. Onnistuneen mockupin pohjalta sainkin aika nopeasti aikaan kokoon kursitun, mutta ihan aidosti toimivan demon toiminnallisuudesta.

Kutsuin teknologiajohtajan katsastamaan millainen idea minulle oli eilisestä keskustelusta syntynyt ja nopeasti työpöydän ääressä oli lähes koko firma toimitusjohtajaa myöden ihailemassa aikaansaannoksiani. Voi pojat, mikä tunne. Kun pienen epävarmuuden leijaillessa työpöydän äärellä ensimmäisen viikon, sai aikaan jotain joka paitsi toimi, oli myös kaikkien työkavereiden mieleen, lähtivät endorfiinimönniäiset liikkeelle ja itseluottamus sai valtavan boostin.

Tästä innostuneena sain siistittyä kokoon kursitun koodin ihan oikeasti järjestelmään sopivaksi toteutukseksi ja pääsin jatkojalostamaan tuotetta. Joten tämä päivä oli varsinainen täysvoitto.

Loput työviikosta painetaan oman projektin kimpussa ja viikonloppuna pääsee pitkästä aikaa opetushommiin, kun Rails Girls rantautuu jälleen San Franciscoon. Ensimmäisestä kokemuksestani Rails Girls -koutsina voi lukea lontoon murteella toisesta blogistani http://passionfordata.wordpress.com/2013/11/09/rails-girls-building-the-future/. Suomessa majaileville tytöille voin mainostaa Turun Rails Girlsia, joka järjestetään tänä keväänä.

Tehtiin Teemun kanssa uudenvuodenlupaukset, että molemmat kirjottelee blogia vähintään kerran viikossa. Multa on tulossa tällä viikolla tämän jälkeen jopa kaksi (!) uutta postausta, yksi viime viikonlopulta torstain tienoilla ja toinen ensi viikonlopulta sunnuntaina paikallista aikaa (voi mennä ma-aamuun Suomen aikaan). Yleisiä San Francisco -tunnelmia (joista suurimman osan voin allekirjoittaa jo nykyisellä kokemuksella) voi lukea Whilst in SF-blogista.

Eilen illalla töiden jälkeen istuttiin Kennethin (niin ikään suomalainen harjoittelija täällä) kanssa illallisen äärellä ja läheteltiin läjä hakemuksia yhteisen asunnon toivossa. Tammikuu ei kestä ikuisesti (luojan kiitos) ja pysyvämpää asuntoa kuin papukaijamiehen kanssa alkaa jo kaivata. Toivottavasti jokin tärppää. Asunnon metsästäminen täällä on vähintään yhtä hirveää kuin Turussa (terveisiä äitille).