Jan 23, 2014

Uuteen maailmaan sopeutuminen, Rails Girls ja Startup Life

Uuteen maailmaan sopeutuminen on aina varsinainen taikatemppu. Se on tasapainoilua tutuissa asioissa pysymisen ja mukavuusalueen ulkopuolelle hyppelyn välillä. Mikäli pitäytyy vain hengailemassa suomalaiskavereiden kanssa, koodailee tuttuja juttuja ja tekee samoja asioita kuin kotona, on muutto uuteen helpompaa, mutta ei juuri tarjoa mahdollisuutta ihmisenä kasvamiseen.

Ensimmäisen viikon jatkuvan hämmentyneenä olon jälkeen vakautta ja kodin tunnetta ovat kuitenkin omalta osaltani tuoneet töissä koodin kirjoittaminen, opetuspuuhat Rails Girlsissä sekä muiden startuplifereiden kanssa hengailu. Kun ottaa uuteen mukaan aina pienen palan vanhaa ja tuttua, vaikuttaa siirtyminen uuteen helpottuvan kummasti. Rails Girlsissä tutustuin mahtaviin ihmisiin, joista osa oli paikallisia ja osa kaltaisiani Euroopasta tulleita tech-siirtolaisia. Myös Startup Life -porukoissa pyöriminen on kasvattanut tuttavapiiriä ja helpottanut kaupunkiin tutustumista, kun joku aina tietää minne mennä ja mitä tehdä.

Koti-ikävän syntymistä on ehkäissyt hyvin myös sanfranciscolainen ilmasto. Kun lämpötila hengailee päivästä toiseen 20 ja 25 välillä, ei Suomen pakkaslukemia ja pimeyttä juuri tule ikävä. Viime viikolla työt sujui aika tutuissa merkeissä, aamulla duuniin, koodia päivä ja illalla pois. Viikonlopuissa riittääkin enemmän säpinää, kun on aikaa pyöriä kaupungilla ja osallistua juttuihin.

Viime viikonloppuna San Franciscossa järjestettiin siis Rails Girls -tapahtuma, josta kirjoittelin englanniksi toiseen blogiini. Kokemus oli piristävän erilainen verrattuna viime syksyn Helsingin tapahtumaan, yhteensä koutseja, järjestäjiä ja osanottajia oli toista sataa ja ilmapiiri oli railsgirlsmäisen innostunut. Opettamisen ohessa ehti juttelemaan ihmisten kanssa ja tutustumaan myös yleismaallisempien asioiden tiimoilta, kuten urheilun ja alkoholinkäytön saralla.

Lauantai-ilta ja sunnuntaipäivä vierähtikin sitten jälleen suomalaisvoimin, kun keilailun, syömisen ja puistossa istumisen lisäksi päätettiin lähteä San Brunoon katsomaan baariin jenkkifudiksen konferenssifinaalia Seahawks – 49ers, joka päättyi valitettavan surulliseen tappioon. Tänään suosikkiamerikkalaiseni on Martin Luther King Jr., jonka uroteot historiassa tuottivat maanantaivapaapäivän. Suomesta saapui lisävahvistuksia maailmanvalloitukseen, joten tuntuu ilta illalta suomalaisporukka kasvavan. Kiva nähdä vanhoja tuttuja vähän erilaisessa ympäristössä kuin normaalisti.

Asuntorintamalla kuuluu myös hyvää, kun suomalaiskaverin kanssa saatiin kolmen huoneen kämppä hyviltä tonteilta ja loppuviikosta olisi tarkoitus siirtää matkalaukku uuteen osoitteeseen ja asettua aloilleen länsirannikon sykkeeseen. Sohvalla on nukuttu nyt kohta kolme viikkoa ja se osa Startup Life -kokemuksesta alkaa olla onneksi kohta taakse jäänyttä elämää, vaikka 74-vuotiaan kämppiksen kanssa onkin tullut juteltua kaikenlaista maan ja taivaan väliltä (myös kirjaimellisesti, sillä papukaijavideoita on katsottu). Voi olla, että IKEA-reissu on luvassa ja ruotsalaisten lihapullien makumaailman pyörteissä pääsee maistamaan jälleen palasen kotia.

Kulttuurista nauttimista ei täällä sovi unohtaa kuitenkaan kaiken työnteon keskellä (tästäkin aiheesta kävimme kämppiksen kanssa pitkät keskustelut eilen illalla / viime yönä). Kolinan keikkaa odotellessa suunnitelmissa on muun muassa San Jose Sharks – Pittsburgh Penguins maaliskuussa, Lindsey Stirling Warfield Theatressa toukokuussa ja Once-musikaali Curran Theatressa kesäkuussa.