Päivä, jona Mission heräsi talviuniltaan
Elämä on alkanut asettua uomiinsa. Aaltoes-kollegion poistuttua maasta rauhoittui elämä aika lailla ja mennyt viikko meni aika lailla chillimmin. Ja kun vielä sunnuntainen Super Bowl oli aika tylsää katseltavaa Broncosin pupeltaessa, mitään maailmaa järisyttävää ei tapahtunut. Huonekaluja en saanut vieläkään aikaiseksi ostaa ja suunnittelinkin jo taipuvani IKEAn suuntaan. Sen sijaan ostin Jerry Kaplanin kirjan Startup: A Silicon Valley Adventure.
Tänään piti viikkopalaverissa ihan jopa pohtia, että mitä sitä nyt tulikaan viime viikolla tehtyä – blogia kirjoittaessa oli vähän samaa problematiikkaa. Jokseenkin vaikeuksia kirjoitella hyviä blogiavauksia loppuun: poistin juuri kolme roikkumaan jäänyttä draftia, jotka eivät enää helmikuussa olleet kovin ajankohtaisia. Toisaalla Teemu kirjoittelee blogia kuin uusi mies, joten kyllähän tässä paineita alkaa olla ja jotain jutun tynkää pitäisi keksiä. Miten voikin Aarhus Tanskassa tarjota enemmän jutun juurta kuin San Francisco?
Talviunilla (ilman talvea, toim. huom.) ollut Mission heräsi tänään kuin yhteisestä sopimuksesta talviuniltaan. Moottoripyöräkorjaamo avasi isot metalliovensa ja talutti kadunvarteen vakuuttavan kokoelman pärriä, koko tammikuun ajan kuolleelta näyttänyt Mission Bowling Alley avasi ovensa ja näytti taas varsin hyvävoimaiselta. Naapurissa rakennetaan uutta taidenäyttelyä kovalla tohinalla ja muutenkin katukuvassa alkaa näkyä muutakin kuin meksikolaisia kodittomia. Suomalaisnäkökulmasta on jotenkin uskomatonta nähdä kuinka katukuva muuttuu vain sillä, että muutama iso ja kolkko rakennus herää henkiin ja ainakin itselle tämä päivä toi uutta uskoa parempaan naapurustohuomiseen.
Itselleni San Francisco on paikka itsensä uudelleenluomiselle, ihmisenä kasvamiselle, devaajana kehittymiselle ja uusien asioiden kokeilemiselle. Hemmoteltuna länsimaalaisena suomalaispoikana ei maailman nurjempaa syrjää ole juuri nähnyt ja Shanghain reissu yhdistettynä täällä asumiseen on tuonut vähän rosoisuutta ja näkökulmaa muuten niin siloiseen maailmankuvaan. Ja sitten sitä on huomannut, että asiat toimivat täälläkin, vaikka ihan kaikki ei olekaan niin justiinsa kohdillaan. Tekee hyvää ihmiselle sellainen. Ja ehkä vauras San Francisco on hyvä, pehmeä lasku, josta voi sitten aikanaan jatkaa kohti muita seikkailuja maailman tutkimisen saralla.
Ensi perjantaina täällä alkaa paikallinen olutviikko, joka pitänee käydä kokemassa. Oluttarjonta täällä on päässyt kyllä yllättämään. Peruskäsitys amerikkalaisesta oluesta on Budin ja Miller Lightin kaltaiset laihat kaljat, mutta tarjonta täällä oikeastaan pieksee suomalaiset kuppilat vasemmalta ja oikealta: tarjolla on erittäin paljon IPAa, joka lämmittää erityisesti omaa sydäntä, mutta myös belgialaista olutta ja jopa trappisteja löytyy, kun vähän kaivaa.
Kuten totesin, elämä on asettunut uomiinsa ja San Francisco alkaa tuntua kodilta. Iltapäiväviiden pimeysshokista on selvitty ja vielä kuuden aikaan illalla ei enää ala tulla uni silmään. Alunperin kuuden kuukauden mittaiseksi tarkoitettu harjoittelu on alkanut kääntyä kohti pidempiaikaista seikkailua: töissä oli juttua, että pidennetään harjoittelu 12 kuukauteen, jonka jälkeen käyn Suomessa puskemassa kanditutkinnon ulos ja paremmalla viisumilla vakkariduuniin. Lisäksi työkaveriksi tulee viisumiseikkailun valmiiksi saatuaan toinenkin suomalainen harjoittelija Helsingistä, joten töissä alkaa olla suomalaisväri vahvassa.