Strata Conf 2014

42. päivä San Franciscossa ja tuntuu ettei näitä fiiliksiä oikeen pysty enää sanoiksi pukemaan. Jokainen blogipostaus ja Facebook-päivitys tekisi mieli aloittaa sanoin “parasta täällä on” ja jatkaa joka kerta eri tavalla. Taas on reiluun viikkoon mahtunut niin hurjasti positiivisia fiiliksiä ja uskomattomia kokemuksia, ettei tiedä miten tässä näin oikein on käynyt.

Everybody loves Cookie Monster

Koska luvassa on intensiivistä unelmatykitystä, aloitetaan hieman kevyemmällä aiheella. Ehkä paras ostos, mitä olen täällä tehnyt on Chinatownista ostettu Cookie Monster -huppari, joka oli sekä halpa että erittäin pehmeä. Kuitenkin paras vaikutus paidalla on ollut uusien ihmisten tapaamiseen, sillä on käynyt ilmi, että kaikki paitsi tuntevat Cookie Monsterin, myös rakastavat sitä. Kodittomat kadulla, tuntemattomat kadunmiehet baarissa ja konferenssivieraat Stratassa ovat kukin julistaneet ilosanomaa.

Ensimmäinen tuotejulkaisu

Ensimmäiset viikot puuhastelin töissä lähinnä bugeja korjaillessa ja firman koodiin tutustuessa, mutta sen jälkeen on tullut koodattua ensimmästä omaa tuotetta/featurea firman tuotteeseen ja tänään se vihdoin viimein julkaistiin. Chartio siis tekee datan visualisointialustaa, jossa asiakas voi kytkeä oman tietokantansa kiinni meidän tuotteeseemme ja luoda graafeja, joista koostuu näkymiä (dashboard). Meitsin vastuulla oli luoda näille näkymille erilaisia teemoja ja mahdollistaa kustomoidut teemat asiakkaille. On ollut valtavan kiva saada pitkin projektia työkavereilta positiivista palautetta ja parannusehdotuksia ja kuulla, että asiakkaille tämä on kova juttu. Tänään homma siis julkaistiin ja tarkemmin voi lukea Chartion blogista.

Strata Conf 2014

Ja jos hymyn sai huulille onnistunut tuotejulkaisu, veti hymyn korviin asti Strata-konferenssi Santa Clarassa. Strata oli itselleni se ensimmäinen kipinä, joka sai kiinnostumaan data-alasta ja vuosi toisensa jälkeen olen katsellut Youtubesta Stratan ja muiden data-alan konferenssien videoita ja haaveillut joskus paikalle pääsemisestä. Kuten blogin uskolliset lukijat jo tietävätkin, voitin DashingD3JS-newsletterin kilpailusta 2 päivän lipun konferenssiin ja vastoin kaikkia odotuksia heräsin eilen aamulla ajoissa ehtiäkseni puoli seitsemän junaan ja aloitin matkan kohti San Franciscon eteläpuolella sijaitsevaa Santa Claraa.

Täällä ilman autoa kulkeminen on kyllä aina iso rasti. Mikäli matkan määränpää ei ole juna-, metro- tai bussilinjan vieressä, joutuu aina vähän arpomaan, miten löytää itsensä pelipaikalle. Juna-asemalla ei ollut yhden yhtä taksia, mutta juuri sopivasti paikalle saapui shuttle-bussi. Nämä ovat ilmaisia busseja, jotka kulkevat tiettyjä reittejä yleensä juna-asemien ja muiden paikkojen välillä. Kuski oli kovasti sitä mieltä, että kyllä tällä kyydillä messukeskukseen pääsee, joten innoissani hyppäsin kyytiin. Sitten, kesken kaiken kuski toteaa, että tässä on hyvä jäädä pois, loppumatkan saat kävellä ja kartasta huomasin, ettei nyt oltu ihan messukeskuksella. Seikkailumiehenä ja jostain syystä suuntavaistoni täällä täysin hukanneena lähdin kävelemään kohti kuskin osoittamaa suuntaa, joka tietysti oli täysin väärä. Väärässä suunnassa oli kuitenkin Netflixin toimisto, josta kuva alla.

Lopulta ässäsin kartanluvun ja löysin puolen tunnin kävelyn jälkeen messukeskukselle, rekisteröidyin läsnäolevaksi ja surffailin kohti avauskeynoteja. Kun on vuosia katsonut näitä netin äärellä, on aika mahtava tunne istua isossa salissa satojen ellei jopa tuhansien muiden data-alan osaajien kanssa ja kuunnella gurujen kertovan viisauksiaan. Tai katsoa skeittivideoita, koska Rodney Mullen oli paikalla ja käytti oman aikansa skeittivideoiden näyttämiseen. Olin ehkä 12-vuotias, kun pelasin ensimmäistä kertaa Tony Hawk’s Pro Skater 2:ta, jossa Rodney oli pelattavana hahmona ja nyt olin samassa salissa miehen kanssa, huikeaa. 10 minuutin skeittivideoiden jälkeen Rodney totesi: “So, hopefully this translates somehow to what you do. I enjoyed being here.”

Perry Samson: Mining student notes

Päivää ennen Strataa Michiganin yliopiston atmosfääritieteen (Atmospheric Science) professori lähetti viestiä, että haluaisi tavata meitsin oman esityksensä jälkeen. Kelatkaa. Michiganissa vuoden professoriksi valittu huipputyyppi tahtoo jutella mun kanssa. Hullu maailma. Noh, Perry Samson (tää proffa) on kehittänyt softaa nimeltä LectureTools, joka mahdollistaa paremman interaktion ja teknologian käytön opetuksessa luokkahuoneissa ja esitteli erittäin hulvattoman hauskan esityksensä ajan tätä opetusteknologiaa. Esityksen jälkeen vaihdettiin sitten lounaan ääressä ajatuksia opetuksesta ja teknologian käytöstä ja oli kivaa.

Yrityskrääsää ja arpajaisia

Lounaan jälkeen kiertelin messualueella yritysten kojuissa ja keräsin läjän t-paitoja ja ilmaisia kirjoja sekä osallistuin erinäisiin kilpailuihin. Yhdellä yrityksellä oli Server Challenge -niminen nopeuskilpailu, jossa piti mahdollisimman lyhyessä ajassa iskeä serveriräkkiin kiinni kovalevykelkkoja ja kytkeä verkkopiuhoja. Voittajalle luvassa olisi ollut jotain Apple-tavaraa, mutta itse jäin avauspäivänä puolisen minuuttia kärjestä. Pysyin kuitenkin koko päivän kymmenen parhaan joukossa ja toisella yrityksellä nipistin ajasta vielä muutamia sekunteja pois. Intelillä puolestaan oli puhtaasti arvontaan perustunut kilpailu, jossa pääpalkintona oli Samsung Galaxy Tab 3 sekä kakkospalkintoina valtavan kokoisia suklaalevyjä. Jujuna oli lisäksi se, että mikäli palkinnon tahtoi voittaa, tuli olla läsnä arvontahetkellä. Illan pimenevinä hetkinä arvonnan lähestyessä Intelin kojun ympärillä alkoi kerääntyä huolestuttavan suuri määrä väkeä ja voiton todennäköisyys alkoi näyttää pieneltä.

Kun Intelin mies kaivoi lapun uurnasta ja totesi, ettei osaa lausua voittajan nimeä, pieni toivonpilke heräsi: voittaja olen joko minä tai joku intialainen. Loppujen lopuksi herrasmies edessä onnistui lausumaan yllättävän puhtaasti meikäläisen nimen ja pääsin nappaamaan uuden tabletin parempaan hoitoon.

Monica Rogati: Bedtime stories

En enää tiedä mikä täällä on makeinta. Ylipäätään tänne pääseminen tuntui tapahtumahetkellään isoimmalta jutulta ikinä. Sen jälkeen on töissä tullut onnistumisia, oon käynyt katsomassa NHL:ää, vieraillut Stanfordissa, päässyt Strataan, coachannut Rails Girlsissä ja silti tuntuu, että hengailu samassa huoneessa Monica Rogatin kanssa on aika pirun makee juttu. Aikanaan LinkedInillä data science -tiimissä työskennellyt Rogati on yhdessä Hilary Masonin kanssa suurimmat innoittajat sille, että mä kiinnostuin data-alasta ja olen seurannut molempien tekemisiä viimeiset vuodet tarkasti verkon läpi ja nyt istuin kuuntelemassa Rogatin kertomusta yrityksensä keräämästä unidatasta. Huikean presiksen jälkeen kävin juttelemassa Rogatille (ja tietysti sönkkäsin ja sekosin sanoissani aivan kamalasti) ja juteltiin kaikista siisteistä datajutuista.

“OK, Glass”

Jotta konferenssista ei loppuisi kerrottava kesken, pitää vähän kertoa Google Glassista. Pääsin nimittäin kokeilemaan tätä teknologian tulevaisuutta, kun eräällä kanssakonferentistillä sellainen oli päässä. Ja herranveljet, onhan se aika päheä laite. Isket lasit päähän, synkronoit puhelimen kanssa ja BLAM. Saat silmiesi eteen valokuvat, tekstiviestit, sähköpostit, Google-haut… kaiken mitä ikinä saattaa keksiä. Kovin monipuolista testiajoa en ehtinyt enkä kehdannut siinä alkaa suorittamaan, mutta sain vastauksia muutamiin avoimiin kysymyksiin siitä, millaiselta Google Glassin käyttö oikeasti tuntuu. Tarinat lasien aiheuttamasta päänsärystä vaikuttavat kyllä sellaisilta, että ainakin tottumisjaksolla niitä todennäköisesti syntyy, sillä joutuu opettelemaan täysin uuden tavan kohdistaa silmiä. En minä laseihin muutamaa tonnia laittaisi, mutta jos ilmaiseksi jostain saisi, niin innostuisin.

Konferenssi ohi, mitään ei tapahdu enää

No jaa. Löydettyäni taksin ja päästyäni juna-asemalle istuskelin penkillä odottamassa puolen tunnin päästä saapuvaa junaa, kun paikalle kurvasi keski-ikäinen mies konferenssilätkä rinnassa. En normaalisti juttele (enkä varsinkaan aloita keskustelua) tuntemattomien kanssa, mutta koska asemalla ei juuri ollut mitään tapahtumaa, avasin keskustelun. Kävi ilmi, että herralle kyseessä ei suinkaan ollut ensimmäinen Strata, vaan mies on järjestänyt jokaisen niistä. Seuraavat kaksi tuntia juteltiin elämästä maan ja taivaan (tai oikeastaan Pohjoismaiden ja Bay Arean) välillä, sillä hän järjestää tapahtumia ympäri maailmaa ja molemmat intohimoisina datamiehinä löysimme paljonkin yhteistä jutunjuurta.