Sata päivää San Franciscoa

Heräsin tänään sadanteen päivääni San Franciscossa.

Startup Life -blogissa jälleen meikäläisen turinoita lontoon murtehella.

Tänne tullessani halusin ensin selvitä ensimmäisestä viikosta, sitten pärjätä syntymäpäivääni asti ja lopulta pidin kolmea kuukautta hyvänä rajapyykkinä. Sadanteen päivään herätessä nämä rajapyykit tulivat täyteen ja selvisin paitsi hengissä, myös kaikinpuolin voittajana. Suhteellisen tasaiseen ja vakaaseen elämään tottuneena viimeinen sata päivää on ollut varsinaista vuoristorataa.

Startupeissa tunnetusti muutos on nopeaa ja sen suuntaa vaikea arvioida. Meillä toimistolla on tämän vuoden puolella 9 uutta työntekijää ja lähtenyt pois kaksi. Kun yrityksen koko suurinpiirtein tuplaantuu, dynamiikassa ja yrityskulttuurissa tulee väistämättä vastaan muutosta. Siinä missä ensimmäisinä viikkoina koko firma kävi lounaalla saman ravintolapöydän ääressä, on ehditty jo siirtyä ensin useampaan lounasryhmään ja siitä lopulta cateringiin ja toimistolla syömisessäkin muutettiin tapoja viimeksi keskiviikkona.

Noin 10 hengen tiimissä vielä kaikki ovat samaa osastoa, mutta nyt jo pelkkä kehitystiimi on kasvanut laskentatavasta riippuen yhdeksän tai kymmenenhenkiseksi, joten joka-aamuiset standupit on jaettu kehittäjiin ja muuhun väkeen, kehitystiimillä on syntynyt omia toimintatapojaan ja omaa kulttuuriaan firman sisällä. Samalla interaktio markkinointi- ja myyntitiimien kanssa on vähentynyt. Suomi on sentään noussut jo yrityksen toiseksi suurimmaksi populaatioksi ohi Intian ja kasvua silläkin sektorilla saattaa olla luvassa – ainakin kovaa kiinnostusta firman puolelta löytyy.

Ensimmäisenä suomalaisinterninä – tai Finnterninä, kuten meillä kutsutaan – on siis päässyt luomaan latua ja levittämään hyvää Suomi-kuvaa. Yrityksemme CTOn entisessä työpaikassa oli vahva ruotsalaisintern-osasto, joten Chartiolla tahdottiin pistää hieman paremmaksi ja panostaa suomalaiseen kehitysvoimaan. Saatiin toimistolle myös työntekijät niin Philadelphiasta kuin Pittsburghistakin ja sekös on meikäläistä riemastuttanut ja olen väläytellyt luontaista piikittelyn taitoani philly-tyttöä kohtaan. Ja vihdoin on alkanut löytyä myös ihan aitoja sanfranciscolaisia, joihin ei meinannut ensimmäisten kuukausien aikana törmätä sitten millään. Myytti osoittautui siis pelkäksi myytiksi.

Imperialistiseen mittayksikköjärjestelmään en sentään ole vielä(kään) päässyt sisälle. Fahrenheitit, paunat ja jalat jotenkin kääntyvät metriseen järjestelmään ja fluid ounceista ymmärtää sen tärkeimmän eli osaa tilata oikean kokoisen oluen. Kvartsidollareita olen alkanut keräämään myös, kun huomasin eräänä päivänä että osassa kolikoistahan on osavaltioteemaiset kääntöpuolet ja luovuttuani itsepalvelupyykkilästä ei kyseisen kokoisille kolikoille enää löydy muutakaan käyttöä.

Jämähdettyäni viime viikkoina Missionin ja SoMan väliselle suoralle, aloitin tällä viikolla syömään ympäri kaupunkia ja olen jo ehtinyt illallistaa niin Nob Hillin parhaassa burgerimestassa, suosikkitacolassani Russian Hillillä ja eilen söin pestopastaa kasvis-italialaisessa Little Italyssa. Tänään käydään 100. päivän kunniaksi katsastamassa saksalaishenkinen Biergarten-olutparatiisi työkavereiden kanssa.