Maassa maan tavalla: sopeutuminen Yhdysvaltoihin

Olen moraalisen dilemman kanssa paininut kuusi kuukautta, aina siitä alkaen kun muutin Amerikan Yhdysvaltoihin. Kaikkialla (eli Euroopassa) maailmassa sana football tarkoittaa yläkuvan vasemmassa laidassa olevalla pyöreällä pallolla pelattavaa urheilulajia, jossa 90 minuutin jälkeen Saksa voittaa. Yhdysvalloissa football tarkoittaa yläkuvan oikeassa laidassa olevalla, hieman epämuodostunutta munaa muistuttavalla kapistuksella pelattavaa urheilumuotoa, joka Suomessa tunnetaan lähinnä Super Bowlin väliaikashow’sta. Yksi vaikeimmista asioista täällä asuessa on puhua jalkapallosta termillä soccer. Mikäli kutsun jalkapalloa socceriksi, tunnen tekeväni maanpetoksen jalkapallomaailmaa kohtaan ja mikäli kutsun sitä footballiksi, olen kohtalaisen idiootti, sillä se aiheuttaa vain ja ainoastaan sekaannusta. Erityistä tuskaa oli kirjoittaa blogipostausta futiksen MM-kisoista termillä soccer. Joten käytän socceria ja nielen pahan olon täksi vuodeksi.

Sydäntä riipivästä esipuheesta päästään päivän epistolaan eli siihen, kuinka koen asuinmaan kulttuuriin sopeutumisen tärkeänä juttuna ja pyrin alusta asti olemaan siinä mahdollisimman hyvä. En tarkoita kulttuurilla tässä sitä, että heiluttelisin vapaapäivinä liittovaltion lippua (toki 4th of Julyna tätäkin tuli tehtyä) ja muistuttelisin kadunkulmassa kuinka upeaa työtä Yhdysvaltain sotajoukot tekevät puolustaessaan vapaata Amerikkaa toisella puolella maailmaa. Tarkoitan sitä, että jätän käyttämättä metrisiä mittayksikköjä ja puhun (sekä nykyään jo ajattelen) imperialistisissa maileissa, paunoissa ja fahrenheiteissä. Käytän sujuvasti 12-tuntista kelloa ja sen sijaan, että jokin asia kestää puolitoista tuntia, se kestää 90 minuuttia. Pieniä asioita, joilla on kuitenkin aito merkitys. Ei mitään sellaista, jota koulun englannin tunnilla opetettaisiin: opiskelemme lähinnä puhumaan suomea englanniksi. Kun Google Maps kännykässä kesken ajon vaihtaa mailit kilometreiksi, iskee täydellinen tyhjyys, kun ei tiedä, kuinka pitkä matka kilometri enää on.

Kannan kuitenkin suomen kielen kauneutta harteillani myös täällä ja erityisesti töissä viljelen suomalaisia sananlaskuja suoralla käännöksellä englanniksi ja käyn dialogia kaikista niistä hienoista asioista, joita meiltä löytyy. Harmillisesti vain työkavereiden suosikkisuomalainen on sotamies Simo Häyhä ja kärkisijoille kipuaa myös niin ikään sotimisessa kunnostautunut Lauri Törni sen sijaan että se olisi esimerkiksi Tove Jansson, Teemu Selänne tai Samuli Torssonen. Myös Jaloviina (yhden tähden, tietysti) on käynyt kahteen otteeseen toimistolla ja kerran 4th of July -bileissä, mutta ei ole vielä sulattanut länsirannikon sydämiä samaan tapaan kuin se sulattaa fuksityttöjen sydämiä Turun kampuksella.