Vankila, tulipalo, evakuointi, myrsky

Viime aikoina ei ole tullut tehtyä hirveesti mitään erikoisuuksia, joten blogiaiheiden keksiminen on ollut työn takana. Keskiviikkona vietin kuitenkin päivän, joka ei jäänyt tapahtumaköyhäksi.

Jo tänne tullessani vuosi sitten pohdiskelin että Alcatrazissa olisi kiva käydä, kun tänne asti tuli, mutta sen suurempaa sydämenpaloa paikka ei sytyttänyt ja homma hieman jäi suunnitteluasteelle. Viime viikolla pomon kanssa viimeistä kehityskeskustelua käydessäni kävi kuitenkin käsky, että kaikki turkulaiset poikalapset on käytettävä Alcatrazissa ja päätin käyttää keskiviikkopäivän viimeisiin turistinähtävyyksiin.

Alcatraz-reissu oli aika odotustenkaltainen, ihan kiva pala historiaa, mutta en oikein saanut siitä mitään irti. Korvalapuilla kuunneltava audio tour ei toimi aivan toivotulla tavalla, sillä fiilistä hieman sotkee se kun sata ihmistä seisoo samassa kohdassa pienellä sellikäytävällä ja kuuntelee samaa tarinaa. Jätin tarinan pyörimään korviin ja kiertelin omaan tahtiin. Mutta nyt kun siellä on tullut käytyä, voi aina aihetta koskevia elokuvia katsellessa kehuskella kavereille että tuolla on oltu.

Lautta takaisin mantereelle ja päätin jatkaa hyvin alkanutta päivää Exploratorium-tiedekeskuksella, joka on aika lailla sama kuin meidän Heurekamme. Koska lautta saapui Pier 33:lle ja tiedekeskus oli Pier 15:lla puolen mailin päässä, hyppäsin suosikkikulkuneuvooni ja matkasin polkupyöräriksalla raikkaan meri-ilman hulmustessa vasten kasvoja. Askel sisään Exploratoriumiin, palohälyttimet laukeavat ja koko talo evakuoitiin. Tämä skenaario kuitenkin toimi edukseni, sillä paikalla oli neljä bussilastillista koululaisia, joiden tiedepäivä päättyi siihen ja itselle jäi palokunnan poistuttua enemmän tilaa ja aikaa katsella kaikkea hurjia juttuja.

Olin joko liian vanha, liian yksinäinen tai molempia, mutta tiedemuseokaan ei sytyttänyt samalla tavalla kuin olisin toivonut. Kaikkein mielenkiintoisin osio, joka käsitteli ihmisten käyttäytymistä perustui sille, että kaverin kanssa kokeiltavia erilaisia pelejä ja tempauksia oli kymmenittäin ja ne jäi yksin käyneenä kokonaan välistä. En osannut myöskään ratkoa kymmenvuotiaille suunnattuja “johda tästä patterista virta tähän lamppuun”-elektroniikkaosuuksia, mikä sai hieman masentumaan. Onneksi ei tarvinnut kertoa kellekään, että työnimikkeeni on ‘engineer’.

Loppupäivä menikin rattoisasti Sycamoren oluthanojen äärellä, jossa tällä kertaa löytyi poikkeuksellisen paljon mukavaa juttuseuraa. Tutustuin mm. irlantilaiseen naiseen, joka muutti miehensä perässä jenkkeihin ja opiskeluvuosinaan tyttökavereidensa kanssa Suomessa käytyään joutui toteamaan että suomalaiset on kovempia juomaan kuin irkut. Pieni sinivalkoinen liekki sydämessä leiskahti tälläisen kunnianosoituksen edessä. Satuin myös sivusta kuulemaan, kuinka eräs kolmikko jutteli keskenään puhtaan kaunista ruotsia ja yritin kerätä rohkeutta mennä juttelemaan, mutta eihän sitä rohkeutta löytynyt edes maltaiden joukosta.

Vessajonossa seistessäni kuitenkin yksi näistä ruotsalaistytöistä sattui viereeni seisomaan ja totesin että taitaa olla Ruotsista. Hämmennyksen valtaava ilme tytön kasvoilla vaihtui riemukkaaseen hymyyn, kun upealla ruotsinkielentaidollani totesin, että “jag pratar svenska”, jonka jälkeen keskusteluun tuli aivan toinen sävy. Ruotsin taidot loppuivat kuitenkin auttamatta kesken, kun en ymmärtänyt mitään, mitä he yrittivät mulle jutella ja vaihdoinkin takaisin irlantilaisseuraan.

Sycamorea tulee kyllä ehkä eniten ikävä täällä. Vuoden aikana olen ehtinyt tutustua kaikkiin firman työntekijöihin ja omistajiin ja on aina ollut mukava mennä istumaan iltaa, kun tiesi että tuntee edes henkilökunnan ja heidän kanssaan on aina mukava jutella niitä näitä. Kun kerroin, että tykkään Poppy Jasper -oluesta, jota on turhan harvoin heillä hanassa, baarimikko otti ja vaihtoi tynnyrin ihan vain minua varten. Lisäksi vuoden innokkaan yrittämisen jälkeen voitin vihdoin bingossa ja sain hienon shakkipelin, jonka ajattelin lahjoittaa joululahjaksi töihin. Lisäksi baarin omistaja kutsui minut oluenmaistelukemuihin lauantaille, joten viikonlopullekin on nyt ohjelmaa.

Loppuun jäi vielä tarinantäyteisen viikon kultakimpale, nimittäin kalifornialainen myrsky. Täällä on tänään mm. kouluja ja metroasemia kiinni, osa bussilinjoista ei kulje, sähköjä poikki ja kellarit tulvivat. Ihmiset jäävät töistä pois, koska on niin kova myrsky ja ennakkoon varoiteltiin kuin maailmanloppu olisi tulossa. Kun sitten ulos asti uskalsi lähteä, vastassa oli lähinnä suomalaista syyskuista peruspäivää vastaava keli, jossa vettä sataa ja tuulee, mutta kenenkään ei pitäisi sen takia kuolla. Vanhaa sanontaa mukaillen,

“It’s not the size of the rain in the city that matters but the size of the city in the rain.”

Suomalaiselle rakennustaidolle olisi totisesti käyttöä täällä.