352 päivää myöhemmin

Kirjoitin Startup Lifen blogiin kirjoituksen vuodestani kasvavassa startupissa. Se on erittäin lukemisen arvoinen tarina, joka lähti jännästi leviämään sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.

Noin 352 päivää sitten kävelin sisään Chartion toimistolle, kättelin terveiset ja esittelin työkavereille Jaloviinan syviin makuihin. Maanantaina annoin töissä viimeisen Jallu-pullon, halasin hyvästit ja kävelin ulos toimistolta viimeistä kertaa chartiolaisena. Tänään kirjoitan tarinaa Turusta, joka ensimmäisen puolentoista päivän kokemuksella on jälleen ihana. Pidin kotiinpaluuni salassa kaikilta paitsi perheeltäni ja yllätyspaluubileet olivat aivan mahtava onnistuminen perjantaina. Kiitokset Janille illan järjestelyistä ja salaisuuden varjelemisesta.

Vuoden aikana on tapahtunut aivan valtavan paljon, mutta nyt on hyvästit heitetty ja aika lomailla hetken aikaa, palata Suomeen ja sitten lähteä uusiin seikkailuihin. Vielä en voi paljastaa kaikkea seuraavasta seikkailusta, mutta jännittäviä aikoja on luvassa myös tulevaisuudessa.

Kuten kaikessa elämässä, tähänkin vuoteen mahtui ylä- ja alamäkiä, mutta isommassa kuvassa jatkuvasti on ollut suunta ylöspäin. Olen paitsi kehittynyt ammattilaisena, myös kasvanut ihmisenä ja varsinkin itseluottamuksen ja asioihin heittäytymisen rohkeuden suhteen muutos on ollut valtava. Selkä on suoristunut ja katse noussut lattiasta ylös. Siinä missä reilu vuosi sitten pelkäsin, että löytyykö töitä ikinä, nyt tiedän että kaikki maailman ovet ovat auki ja pitää vain kävellä yhdestä sisään.

Keräsin hieman listaa asioista, jotka ovat täällä miellyttäneet ja asioista, jotka ovat synnyttäneet harmaita hiuksia.

Cool

Kiitospäivä oli yksi vuoden parhaista päivistä. Pitkän vuoden loppupuolella oli mukava käydä istumassa iltaa työkaverin, tämän veljen ja veljen kämppiksen kanssa hyvän kotiruuan parissa Oaklandissa. Maailmalla matkatessa erilaisiin juhlapäiviin sisään pääseminen on aina todella vaikeaa, kun juhlia yleensä vietetään lähimpien ystävien tai perheen parissa ja sisään juttuihin on vaikea päästä. Onneksi Peter kutsui minut kalkkunaa popsimaan.

NHL-otteluita tuli käytyä katsomassa useampikin San Josessa ja olihan se koko elämänsä kiekkoa rakastaneelle miehelle aivan mieletön kokemus. Vaikka länsirannikon kiekkokulttuuria tuli useampaan otteeseen kritisoitua, oli mahtava päästä näkemään ratkaiseva seitsemäs pudotuspeli kuumassa Sharks-Kings-välienselvittelyssä tai Olli Määtän ja Alexander Barkovin näkeminen taalajäillä ensimmäistä kertaa.

Strata-konferenssi. Eeva kysyi lauantaina mikä on ollut siistein yksittäinen juttu ja hetken pohdittuani tulin siihen tulokseen, että helmikuussa järjestetty Strata oli se juttu. Olin aina katsellut haaveillen konferenssin videoita ja juttuja ja miettinyt kuinka hienoa siellä olisi käydä ja samalla pääsin juttelemaan ja tapaamaan monia idoleitani sekä tapaamaan ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita keskustelemaan kanssani kaikenlaisista asioista.

Työt olivat tietysti tämän koko reissun eksaktissa fokuksessa ja töitä tulikin tehtyä. Aika moni planeetta on ollut useaan otteeseen sopivassa linjassa, jotta päädyin juuri nimenomaan Chartiolle, jossa nautin vuodesta valtavasti. Firman CTO Justin jaksoi istua ensimmäiset viikot vieressä ja selittää kaiken niin pitkällisesti kuin kulloinkin oli tarpeen, jotta hommasta pääsi jyvälle ja myöhemmin vuoden mittaan kaikilta työkavereilta oppi jotain heidän erikoisosaamisestaan. Lisäksi Chartiolla oli hyvät oltavat: perusedut ilmaisista yhteisistä lounaista ja runsauttaan pursuavasta jääkaapista alkaen ja useisiin firman hauskoihin yhdessäolotapahtumiin kuten kartingiin ja laskettelureissuun päättyen.

Yosemitessa käytiin 13 hengen suomalaisporukalla keväällä ja se oli mahtava reissu. Olin juuri hankkinut järkkärikameran, joten oli mahtava päästä näkemään ja kuvaamaan henkeäsalpaavia ja monipuolisia maisemia vuorta ylös tai alas ajettaessa tai syvälle metsään tunkeutuessa. Lisäksi reissun aikana tutustui huomattavasti paremmin muihin Startup Lifen kautta täällä olleisiin tyyppeihin kuin mitä arjen tiimellyksessä.

Not so cool

Piilotettuja maksuja löytyy jos jonkin sorttista ja se on kyllä yksi niistä asioista, jotka täällä raivostuttavat. Kävin jokin aika sitten Mau-ravintolassa syömässä kanaa riisillä ja juomassa kuohuviiniä. Listahinta oli 17$, jonka päälle tulivat verot 1,54$, “työntekijän terveysmaksu” 0,68$ sekä tippi 3,06$ eli yhteensä 22,28$ eli yli viisi dollaria listahintaa enemmän. On raivostuttavaa yrittää varautua maksamiseen, kun pitää aina koittaa tehdä laskutoimituksia listahintojen päälle.

Rakentamisen laadussa olisi myös parantamisen varaa. Sateiden myötä sää viileni ja sisällä on KYLMÄ. Minkäänlaista eristystä tai laadukasta lämmitystä ei ole, joten villasukat jalassa ja pipo päässä saa kotosalla kömpiä peiton alle, mikäli tahtoo pysyä lämpimänä. Joulukuun alkuun osunut “myrsky” eli syyssade myös paljasti infrastruktuurin heikkoudet: vesille ei ole poistoväyliä tai viemärit eivät vedä tarpeeksi, joten joka paikka moottoriteitä myöden tulvii ja kadunvarrella olevat ovenedustat ovat täynnä hiekkasäkkejä pitämässä pahimman ulkona.

Pankit ja talousjärjestelmä ovat kivikaudelta. Shekit ovat täysin validia ja yleisessä käytössä olevaa valuuttaa ja itsekin kiikutin vuokran joka kuukausi vuokranantajalle shekkinä. Jotkin pankit tarjoavat mahdollisuuksia tilisiirtoon nettipankissa, mutta tämä nettinäpyttely toimii niin, että joku työntekijä pankissa lukee tiedot ruudulta, kirjoittaa käsin shekkiin ja kopioi shekistä takaisin tietokoneelle. Muutamat firmat kuten Venmo pyrkivät tarjoamaan palveluitaan helpottamaan juuri esimerkiksi rahan siirtämistä kavereiden kesken, mutta pankit itsessään ovat kaukana. Kansainvälinen tilisiirto Osuuspankista Wells Fargolle (Suomi->USA) vaati noin kolmen kentän täyttämistä nettipankissa ja yhtä klikkausta, kun taas toiseen suuntaan rahoja siirtäessäni täytin pari sivua lomakkeita, jotka pankkivirkailija sen jälkeen näpytteli koneelle.

Menestyjien yhteiskunta ei ole yhteiskunta, jossa minä tahdon elää. Jos asiat ovat hyvin, täällä on rajattomat mahdollisuudet, elämä on mukavaa ja kaikki toimii. Mutta jos ei ole siinä porukassa, joka on menossa kovaa vauhtia eteenpäin, kyyti on kylmää. Yhteiskunnan tukiverkko on olematon ja kadut ovatkin tulvillaan kodittomia, mielenterveysongelmaisia ja huumeaddikteja, jotka ovat tipahtaneet yhteiskunnan kelkasta. Lisäksi San Franciscon asuntojen kalleus on räjähtänyt aivan käsistä, kun kodittomina on työssä käyviä ihmisiä.

Yksinäisyys oli suurin syy, miksi täältä lähden niin mielelläni vaihteeksi kotiin. En löytänyt sellaista kaveria, jonka kanssa ajatukset olisivat synkanneet niin hyvin, että homma olisi toivonut. Onneksi Startup Life -yhteisö on valtava ja avoimin käsin otti minut omakseen, mikä tietysti helpotti huomattavasti, sillä yksin ei tarvinnut ikinä olla. Mutta yksinäisyyden ja yksin olemisen välillä on iso kuilu ja tällä reissulla sitä kuilua en onnistunut sulkemaan. Ja vuosi ilman hyviä frendejä kaukana kodista on valtavan pitkä aika. Siksi on mukava päästä takaisin kotiin ja viettää aikaa maailman parhaiden ystävien kanssa.

Maissisiirappi on makeutusaineena aivan kaikkialla ja se pilaa kaiken maun.

Sateenvarjot saisi mielestäni kieltää lailla kaikkialla, missä muutamaa neliömetriä kohden on enemmän kuin yksi ihminen. Turussa pärjää, kun samaa katua kävelee maksimissaan kerralla kaksi ihmistä ja nekin eri puolilla, mutta San Franciscossa harvoina sadepäivinä keskusta oli yhtä sateenvarjojen merta ja jatkuvasti sai varoa silmiensä puolesta.

Kaiken kaikkiaan reissu oli kuitenkin aivan totaalinen jackpot. Elämä kääntyi aivan päälaelleen ja kotiin palaakin aivan eri ihminen kuin tänne lähti. Ja pääsen lähtemään kotiin omilla ehdoillani enkä maitojunalla, mikä oli ainoa tavoite tänne lähtiessä. Työkavereita ja kaupunkia tulee varmasti ikävä, mutta uskon sen iskevän tosissaan vasta joskus pitkällä keväällä, kun on tarpeeksi aikaa pohtia ja miettiä ja ottaa hieman etäisyyttä tähän vuoteen. Joka tapauksessa olen jo vakuuttunut, että ensi vuodesta tulee vielä tätäkin vuotta upeampi.